This is the life
Lauantaina, Joulukuun 24. 2011Amy Macdonald - This Is The Life
Vain vähän ikävää tänään. Olen kyllä tänä vuonna tuntenut sitä koko rahan edestä, ehdottomasti. Ihon ikävää, turvallisuuden ikävää, hiljaisuuden kaipuuta.. Onhan minun (rakkaalla) lapsellani monta nimeä. Vaikka se onkin (vain) ikävää ja koostuu lähinnä bussin ikkunaan nojaamisesta, epämääräisistä kuvista luonnosvihkossa ja satunnaisista läpimäriksi itketyistä tyynyistä.
-
En tiedä enää mitä olen ansainnut. Tai pikemminkin mitä minun kuuluisi ansaita. En tiedä mitä olisi olla aivan tavallinen tyttö. Turvallisesta kodista jossa kukaan ei koskaan lyö, tukista tai muulla tavoin vahingoita/satuta fyysisesti. Minulla ei ole aavistustakaan mitä olisi olla terve, voida syödä mitä tahansa, vain sen perusteella että tekee mieli. En tiedä millaista olisi olla oma itsensä, uskaltaa tuoda esiin kaikki mielipiteensä ja tunteensa, ei koskaan pelätä milloin I on taas vihainen. Ei koskaan vaieta tunteitaan kuoliaiksi, piilottaa kyyneleitä tai tuntea miltä painostavan raskas hiljaisuus tuntuu.
-
Ja silti olisin kai ansainnut kaiken tuon.
Ei, en tiennyt pienenä että kaikkien kotona ei ole väkivaltaa. Ei, en tiennyt mitä on turvallisuus. Enkä tiedä vieläkään. Luulin että kaikkien kavereidenikin kotona pelätään jatkuvasti. Isoa vihaa.
Ei, enkä tiennyt mitä se olisi jos olisi ollut silloin pikku Sllä jo luotettava aikuinen lähellä. Ei, ei hänellä ollut. Lähimaillakaan. Aikuiset saivat pikku Sn vain itkemään, vaikka kielsivät senkin. Silti hän itki. Piilotti kaiken arvokkaan joka olisi voinut särkyä.
Älkää olko niin uteliaita. Te pienet.
-
Ja missä viha on? Majailee kai minun sisällä. Aavistan ettei se ole kiltisti, tai edes halua olla. Kuten minä niin kauan ja kovasti olen aina halunnut. Miellyttää kaikkia ja unohtaa siinä samalla olevansa täysin tarpeeton. Mutta vain hetkeksi. Sillä sitä ei saa unohtaa. Minä olen kadonnut. Miksei missään kerrota miten paetaan itseä?
-
On niin vaikea vaieta ja huutaa samaan aikaan. Silti sitä on tullut yritettyä (ainakin) viimeiset neljä vuotta. Vasta nyt olen oppimassa pikku hiljaa sanomaan tärkeitä sanoja ja vaikenemaan niiden välissä. Jotta joku ehtisi kirjoittaa ne ylös. Melkein joka sanan. Silti pidän KEstä. Niitä harvoja ihmisiä joihin olen luottanut heti ensi kohtaamisesta lähtien. Ensi kosketuksesta. Hänellä on lämpimät kädet.
-
Juuri nyt tarvitsen hyvin lämmintä ja turvaisaa syliä. Niinkuin Mllä on. Ja LTllä. Ja MBllä ja LKlla. Tulkaa halimaan. Tarvitsen teitä.
-
Olen päättänyt antaa Mn tietää asioita 4.1. Aion lähestyä häntä varsin aikuisesti sähköpostitse. Vaikka mieli tekisikin syöksyä silloin 5.1. Mn syliin silmät kyynelissä. Enhän minä itke julkisesti (=kenenkään nähden). Voi olla että poikkeuksia on, mutta niistä ei puhuta. On vain eräs RS, AM, CCK, SA ja AN. Ja nyt vielä KE. Anteeksi, unohdin HLn. Hänellä on lämpimät silmät mutta varsin paljon lämpimämpi sydän. Kullasta tottakai tehty. Mistä muustakaan enkeleiden sydämet nyt yleensä tehdään.
-
En tiennyt ennen tätä syksyä että särkynytkin voi särkyä. Enkä varsinkaan miten se sattuisi siihen jo valmiiksi vereslihalla olevaan sydämeen, joka on rintani alla. Ei se satu. Ei se tee kipeää. Nipistää vain vähän. Noin, nyt vähän pistää. Ei sattunut ei. Ei sitä saa sanoa. Paha sana. Hyi hyi, kuinka S on taas tuhma. Lyö vain, niin kuuluukin tehdä. Kurita kunnolla, J. Minunkin puolesta. Hän on ansainnut kaiken.
-
En tiedä vieläkään mitä saa sanoa ja mitä ei. Joten sanon sinulle kaiken KE. 27. Vielä tänä vuonna.
-
Käsieni ihon alla on kovaa. Ne sanoivat se sulaa parissa vuodessa. Ei sula. Ei. Minä raavin ja ne sanovat ei saa. EI SAA, kuulitko S?! Hyvä teidän on sanoa, lämpimissä ja turvallisissa kodeissanne terveinä kuin aina.
-
Eivätkö ne tiedä kuinka se kova kutiaa? Joka ikinen sekunti tunnen sen. Voitte uskoa, (vähintään) yhtä hulluksitekevää kuin tinnitus. No, kokeilkaa vain käsiäni. Eivät ne siitä muutu. Parane.
-
Ette te voi tietää. Sanokaa vasta sitten kun olette kokeneet saman. Ette te voi. Ette. Olkaa vain hiljaa niinkuin minä olen. Olenhan mallioppilas, tulevaisuuden tekijä. Älkää nyt tuota ainakaan uskoko. Laman lapsi minä olen. Homekoulun oppilas.
-
Tällainen minä olen tänään. Jouluaattona eräänä vuonna 2011. Kommentit ovat hyvin tervetulleita.